fi en

ANNA LAAKSO, piano

Anna Laakso tekee värikästä ja monipuolista muusikon ja esiintyjän uraa kaihtamatta ennakkoluulotonta toimintaa taiteen eri kentillä. Rovaniemelle kotiutunut pianisti on ansioitunut erityisesti kamarimusiikin ja liedin saralla kaihtamatta kuitenkaan solistisia tehtäviä. Sujuvasta sukkuloinnista taiteen eri työmailla kertovat lukuisat monitaiteelliset yhteistyöt niin teattereiden kuin tanssijoiden kanssa, sekä toimiminen Rovaniemen teatterin kapellimestarina vuosina 2013-2015 työnkuvanaan musisoinnin lisäksi sovittaminen, säveltäminen ja roolityöt.

Anna opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Tuija Hakkila, Heini Kärkkäinen ja Carlos Juris. Tärkeimpiä kamarimusiikillisen intohimon herättäjiä ovat olleet opettajat Paavo Pohjola, Ralf Gothoni, Ilmo Ranta ja Ilan Gronich. Anna soitti diplomikonserttinsa keväällä 2004 ja valmistui musiikin maisteriksi 2008.

Anna on konsertoinut kotimaassa lukuisilla festivaaleilla (mm.Helsingin Juhlaviikot, Loviisan Sibeliuspäivät, Turun musiikkijuhlat, Riihimäen Kesäkonsertit,…) sekä Euroopan maissa ja Kiinassa kamarimusiikkikumppaneinaan taiteilijoita kuten Ivry Gitlis ja Zoltan Kocis. Vuodesta 2004 Anna on tehnyt läheistä yhteistyötä John Storgårdsin johtaman Lapin Kamariorkesterin kanssa moninaisissa tehtävissä niin orkesterin jäsenenä, kamarimuusikkona kuin solistina, sekä toiminut orkesterin projektien vetäjänä pianistina, laulajana ja juontajana.

Anna on työskennellyt usean säveltäjän kanssa kantaesittäen ja levyttäen heidän teoksiaan mm. Tampere Biennalessa ja Musica Nova - festivaalilla. Hän on levyttänyt Kaija Saariahon musiikkia Ondinelle viulistien Antti Tikkanen ja Minna Pensola kanssa. Mieluisiin projekteihin kuuluu myös Helsingin Juhlaviikoille 2015 tehty Lotta Wennäkosken Wunderbar-kamarioopperan kantaesitys. Anna on nauttinut valtion ja Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apurahoja vuosina 2013 ja 2016. Hän luotsaa Rovaniemellä Valoa Kamariin yhdistyksen toimintaa ja on Nurmeksen Kesäakatemian ja Kesäkonserttien toinen taiteellinen suunnittelija. Kauden 2017-18 Anna toimii Kemin Kaupunginteatterin kapellimestarina.
www.annalaakso.com