Mikael Helasvuo, huilu ja traverso

Mikael Helasvuo on opiskellut huilunsoittoa Juho Alvaksen, Frantisek Cechin ja Aurèle Nicoletin  johdolla. Ammattimuusikon uransa hän aloitti  Helsingin Kaupunginorkesterissa v. 1973, siirtyen sittemmin Suomen Radion Sinfoniaorkesterin soolohuilistiksi, missä virassa hän toimi  vuoteen 1988 saakka. 

Kamarimuusikkona ja solistina Mikael Helasvuo on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa ja Kaukoidässä. Hän on kanta- ja ensiesittänyt pitkälti toista sataa uutta huiluteosta, mistä ansioista hän sai Suomen säveltäjät ry:ltä Madetoja- palkinnon  1992. Vuonna 1993 Tasavallan presidentti myönsi hänelle Pro Finlandia-mitalin. 

Helasvuo on Sibelius- akatemian puhallinsoitinten professori emeritus. Hän työskentelee   konsertoiden ja levyttäen sekä perinteisen että modernin ohjelmiston parissa ja on kysytty vieras kansainvälisillä mestarikursseilla ja musiikkikilpailujen tuomaristossa. 

Alkuperäissoittimin hän toimii 1700- ja 1800-luvun  musiikin tulkkina puhallinkvintetti Schratin ja barokkiyhtye Il Pomodoron jäsenenä. Hän on myös spektrimusiikkiin erikoistuneen MikroEnsemblen jäsen.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram